Olen työskennellyt 2000-luvun alusta lähtien työterveyshuollossa fysioterapeuttina ja onhan tämä fysioterapeutin työ täällä muuttunut. Aiemmin työ sisälsi pääosin hoitavaa fysioterapiaa eli hierontaa, fysikaalisia laitehoitoja sekä vähäisessä määrin liikehoidon ohjausta. Ihmiset olivat tottuneet (ja totutettu) siihen, että hieromalla vaivoista pääsee eroon, ainakin vähäksi aikaa. 

Viimeisen vuosikymmenen aikana työfysioterapeutin työn sisällön painotukset ovat muuttuneet, kuten työterveyshuollossa muutenkin. Nyt työpäivät koostuvat yksilöiden ohjauksesta, työkykyarvioista, työpaikkakäynneistä ja erilaisista hankkeista työpaikoille. Omassa työssäni fysioterapiahoitojen osuus työviikosta on laskettavissa yhden käden sormilla, joten keskitymme työfysioterapiassa meidän työn olennaiseen osaan eli ennaltaehkäisevään työhön. 

Työterveyshuollossa asiakas ohjataan työfysioterapeutin vastaanotolle lääkärin tai terveydenhoitajan kautta. Ainakin meillä täällä Kuopion Työterveydessä kynnys työfysioterapeutin ohjaukseen on matala. Jopa niin matala, että asiakas saa kävellä suoraan lääkärin tai työterveyshoitajan käynnin jälkeen työfysioterapeutin huoneeseen. Kun asiakas astuu työhuoneeni ovesta sisään, toivon, että hänellä on ainakin orastavaa sisäistä motivaatiota oman terveytensä hoitoon. Valitettavasti joskus joku asiakas on huoneeseen tullut vain sen takia, että lääkäri on käskenyt eikä asiakkaalla ole halua ottaa vastaan omahoito-ohjeita. 

Asiakkailta saattaa myös löytyy selityksiä kuten ”Että pitäisikö tehdä jotain itse, mutta työnhän takia minä olen tässä kunnossa”, ”Työssä on huonoja selän asentoja”, ”Työssä joudun istumaan paljon päätteen äärellä, työssä nämä ongelmat ovat tulleet”… Työn osuus vuorokaudesta on yleensä 8 tuntia. 16 tuntia teemme jotain muuta, joten kannattaa miettiä, mikä merkitys noilla tunneilla on omaan hyvinvointiin. 

On se selkäkipu sitten tullut huonon asennon seurauksena töissä, vapaa-ajalla auton konepellin alla rapatessa tai puutarhassa kyykkiessä, vaivasta eroon pääseminen tarvitsee omaa aktiivisuutta asiaan. Ei kuitenkaan riitä, että asiakas käy työfysioterapeutin luona muutaman kerran ohjauksessa. Tulokset saadaan siitä, mitä hän tekee omalla ajallaan ja toimiiko hän annettujen ohjeiden mukaisesti. 

Yleensäkin elämäntapoihin liittyen jokaisen tulisi käydä itsensä kanssa arvokeskustelu. Mikä minulle on tärkeää ja mitä minä arvostan elämässä? Jos vastaus on terveys, kuten useimmilla on, niin sitten olisi peiliin katsominen paikallaan. Kysypä itseltäsi elätkö arvojesi mukaisesti? Ja vastaa asiaan rehellisesti. Eli jos arvostat terveyttä, elätkö niin, että tuet toiminnalla ja valinnoilla omaa terveyttäsi? 

Mutta miksi sitä motivaatiota omaan aktiivisuuteen ei tahdo löytyä? Usein suurin kompastuskivi on oma ajatusmaailma, joka määrittelee muutosten merkitystä. Ajattelemme, että ”Pieni muutos – ei mitään hyötyä” ja ”Suuri muutos – ei minusta ole siihen, tuntuu niin työläälle” ja jätämme asian tekemättä. Totuus on, että samaan aikaan suuria suunnanmuutoksista omiin tottumuksiin ei tarvitse tehdä, sillä tuo oma aktiivisuus voi tarkoittaa pientä muutosta esimerkiksi oman selän asennon huomiointiin. Tuolloin toistuvasta tavasta toimia toisin, tulee pysyvä tapa, joka ennaltaehkäisee vaivojen uusiutumista ja edistää terveyttä. Pidä siis itsestäsi huolta niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tukea terveyden edistämiseen kyllä saat, mutta puolestasi emme pysty tekemään. 

Riikka Yliniitty
työfysioterapeutti, TtM